
Ranska ja Portugali kohtaavat jalkapallon EM-kisojen puolivälieräottelussa Hampurissa perjantai-iltana. Ottelussa riittää mielenkiintoa, koska kumpikaan joukkue ei ole kisoissa varsinaisesti vakuuttanut.
Portugali oli vähällä karahtaa karille neljännesvälieräottelussa Sloveniaa vastaan. Se pääsi kuitenkin pälkähästä voitettuaan rangaistuspotkukilpailun.
Ranska on esittänyt tehotonta hyökkäyspeliä. Se on silti edennyt kahdeksan parhaan joukkoon, vaikka ei ole tehnyt itse yhtään pelitilannemaalia. Itävalta ja Belgia maalasivat Ranskaa vastaan omiin ja Puolaa vastaan Kylian Mbappe osui rangaistuspotkusta.
Jos Ranska voittaa, päättyy Cristiano Ronaldon ura ainakin EM-tasolla. Nähtäväksi jää, jatkaako Ronaldo uraansa 2026 MM-kisoihin, jolloin olisi 41-vuotias, kuten hänen joukkuekaverinsa Pepe on näissä kisoissa.
Ranska hakee ottelussa myös revanssia. Hävisihän se 2016 EM-kotikisojensa finaalin Portugalille 0-1 Ederin tehtyä voittomaalin jatkoajalla.
Toisaalta Ranska on ollut Portugalille myös ikävä vastustaja. Se voitti 1984 Portugalin EM-kisojen välierässä ja 2006 MM-välierässä. Ranskan sankari Portugalia vastaan oli 1984 Michel Platini ja 2006 Zinedine Zidane.