Liverpoolin päävalmentaja Andoni Iraola epäilee joukkueensa olevan jopa liian rehellinen kentällä. Espanjalaisluotsi otti kantaa tuomaritoimintaan viime viikonlopun Arsenal-ottelun jälkeen, jossa Liverpoolilta jäi saamatta rangaistuspotku tilanteessa, jossa Jurrien Timber repi Alexander Isakia rangaistusalueella.
Tilanne herätti runsaasti keskustelua, sillä erotuomari ei tuominnut Timberin toimintaa rangaistuspotkun arvoiseksi. Optan tilastot tarjoavat Liverpoolin kannalta lisää pohdittavaa, peräti 58 prosenttia joukkueen otteluissa tällä kaudella vihellyistä rikkeistä on tuomittu Liverpoolia vastaan. Lukema on Valioliigan korkein.
Iraola ei halunnut suoraan arvostella erotuomareita, mutta nosti esiin joukkueensa käyttäytymisen ja reilun pelin merkityksen. Hänen mukaansa Liverpoolin pelaajat eivät aina tuo riittävän voimakkaasti esiin kokemiaan vääryyksiä.
– Meillä on melko rehellinen joukkue, joskus jopa liian rehellinen. Erotuomari kehui ottelun jälkeen pelaajiemme ja valmennusryhmämme käytöstä. En kuitenkaan tiedä, pidänkö siitä erityisen paljon. Sen täytyy olla aitoa. Emme voi näytellä. Kun valitamme, sen täytyy perustua siihen, että uskomme tilanteen olleen rangaistuspotkun tai varoituksen arvoinen, Iraola sanoi.
Liverpool yrittää palata voittojen tielle sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Crystal Palacen vieraaksi. Alla on kaksi peräkkäistä tappiota ensimmäistä kertaa Iraolan alaisuudessa. Keskiviikkona Fenerbahce kaatoi Liverpoolin Mestarien liigassa maalein 3–2.
Iraola muistutti, ettei joukkueen tämänhetkistä tilannetta pidä arvioida liian hätäisesti. Hänen mukaansa jalkapalloon kuuluvat sekä hyvät että vaikeat jaksot ja nyt Liverpoolin on löydettävä keinot kääntää kurssi. Samalla hän myönsi, että joukkueen on parannettava erityisesti erikoistilannepuolustamistaan, joka maksoi sille maaleja Fenerbahce-ottelussa.
– Emme ole niin huonoja kuin miltä tänään näytämme, emmekä olleet niin hyviä kuin miltä näytimme viikko sitten. Meidän täytyy säilyttää perspektiivi. Tiedämme, mitä teemme päivittäin, ja meidän on päästävä tämän vaikean vaiheen yli, Iraola totesi.

































