Maastohiihdon maailmancup käynnistyy marraskuun lopussa Rukalta. Venäläisurheilijoilla on taas oikeus esiintyä kisoissa.
Kansainvälinen hiihto- ja lumilautaliitto (FIS) pelkää, että urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin (CAS) voi avata venäläishiihtäjä Aleksandr Bolshunoville tien takaisin kansainvälisiin kilpailuihin jo tänä talvena. Norjalaisen NRK:n mukaan Bolshunovin tilannetta käsiteltiin FIS:n hallituksen kokouksessa tiistaina.
Kokouksessa päädyttiin siihen, ettei venäläiselle myönnetä neutraalia urheilijastatusta, joka mahdollistaisi kilpailemisen kansainvälisellä tasolla.
– Bolshunovia ei mainittu nimeltä, mutta kaikki tiesivät, että kyse oli muun muassa hänestä, NRK:n lähde kertoi.
FIS:n sisäpiirilähteiden mukaan asia päätynee todennäköisesti CAS:n käsiteltäväksi valituksen kautta. FIS:ssä pelätään, että CAS päätyy samankaltaiseen ratkaisuun kuin Venäjän jääkiekon kohdalla ja sallii Bolshhunovin osallistua talven MM-kisoihin Falunissa.
Bolshunov on esiintynyt Venäjän presidentti Vladimir Putinin propagandatilaisuuksissa ja kuulunut viime aikoihin asti Venäjän armeijaan. Tästä huolimatta hän on mukana Venäjän alustavassa joukkueessa, joka valmistautuu marraskuussa käynnistyvään maailmancupiin Rukalla.
Venäjän hiihtoliiton vaikuttaja Dmitri Svishtshev ei näe esteitä Bolshunovin osallistumiselle.
– En näe mitään perusteita sille, ettei Bolshunov saisi kilpailla, hän sanoi Sport-Expressille.

































