Brasiliassa pelatussa alle 20-vuotiaiden jalkapallo-ottelussa tehtiin maailmanennätys, kun erotuomari näytti peräti 51 punaista korttia. Uskomaton korttisuma nähtiin Uberlandian ja Mamoren välisessä Minas Geraisin osavaltion U20-mestaruusturnauksen välieräottelussa.
Ottelu ajautui kaaokseen toisella puoliajalla, kun Mamoren pelaaja Davi tuuletti joukkueensa 3-1-johtomaalia vastustajan vaihtopenkin edessä. Tilanne kärjistyi, kun Uberlandian maalivahtivalmentaja Paulo Sergio Dias dos Santos ryntäsi kentälle haastamaan pelaajan.
Seurauksena syntyi joukkotappelu, jonka päätteeksi 43 pelaajaa ja kahdeksan valmennusryhmän jäsentä saivat punaisen kortin. Kolme pelaajaa oli lisäksi poistettu kentältä jo ennen välikohtausta.
Ottelu keskeytettiin noin 40 minuutiksi, minkä jälkeen erotuomari Fernando Patrick Drosghic Modesto päätti jättää sen kokonaan kesken.
Välikohtaus aiheutti myös mittavia vahinkoja ottelustadionilla. Brasilialaismedia O Tempon mukaan poliisiraportissa mainittiin muun muassa 14 rikottua ovea, vaurioituneita suihkutiloja ja ikkunoita sekä tuhottuja penkkejä, pöytiä ja tuoleja.
Aiempi yhden ottelun punaisten korttien maailmanennätys oli 36. Se syntyi vuonna 2011 Argentiinan viidennellä sarjatasolla pelatussa ottelussa Club Atletico Claypolen ja Victorian Arenasin välillä.
Uberlandia ilmoitti myöhemmin luovuttavansa välieräparin toisen osaottelun. Mamorella oli kaikkien pelikieltojen seurauksena käytettävissään enää seitsemän pelaajaa. Uberlandia perusteli ratkaisuaan reilun pelin eleenä. Näin Mamore etenee finaaliin ja Uberlandia keskittyy pronssiotteluun.
🇧🇷 Brazil football match sets Guinness record with 51 red cards The referee sent off 43 players and 8 coaches. Players used chairs and stretchers and attacked those already on the ground. Six ball boys reportedly joined the fight. Only the police managed to separate them. The brawl erupted in the second half of the Minas Gerais U20 state championship game between Uberlândia and Mamoré and lasted nearly 40 minutes.
— Visegrád 24 (@visegrad24) November 4, 2026

































