Video: Sportivo TV

Englannin maajoukkuehyökkääjä Ollie Watkinsin perhe on lähtenyt Saudi-Arabiasta maan turvallisuustilanteen heikennyttyä. Watkinsin vaimo Ellie palasi Britanniaan pariskunnan kahden pienen lapsen kanssa.

Aston Villasta Saudi-Arabian Al-Hilaliin siirtynyt Watkins solmi tiettävästi sopimuksen, jonka arvo on noin 20 miljoonaa puntaa vuodessa verovapaasti.

Perheen elämä Saudi-Arabiassa on kuitenkin saanut yllättävän käänteen alueen levottomuuksien vuoksi.

Jemenissä toimivat huthikapinalliset ovat tehneet Saudi-Arabiaan ohjus- ja ilmaiskuja, jotka ovat vaatineet useita kuolonuhreja.

Lokakuussa Riadin lentokentälle tehdyssä iskussa kuoli 13 ihmistä. Lisäksi kaksi ihmistä sai surmansa Dammamin King Fahdin kansainväliselle lentoasemalle tehdyssä iskussa.

Saudi-Arabian lentoliikennettä on rajoitettu iskujen jälkeen.

Watkinsin vaimo kertoi päätöksestä

Ellie Watkins kertoi TikTokissa palanneensa Britanniaan pariskunnan viisivuotiaan Amara-tyttären ja kolmivuotiaan Marley-pojan kanssa.

Paluun ajankohdasta Saudi-Arabiaan ei ole vielä tietoa.

– Suunnitelmiimme tuli pieni yllätyskäänne. Olen palannut Britanniaan toivottavasti vain vähäksi aikaa, Ellie kertoi.

– En oikeastaan tiedä, kuinka pitkäksi aikaa. Saudi-Arabiassa on ollut konflikteja ja kaikenlaista meneillään, joten päätimme jäädä tänne, kunnes tilanne rauhoittuu.

Ellie korosti, että ratkaisu tehtiin ennen kaikkea lasten hyvinvoinnin vuoksi.

– Minusta tuntui, että minun oli tehtävä tämä lasten takia, jotta heidän elämässään säilyisi jonkinlainen normaalius siihen asti, että voimme palata sinne ja olla taas kaikki yhdessä.

LUE MYÖS: Vilma Nissinen tunnusti IS:lle – teki kivan tilin kohullaan (UrheiluAreena.fi)