Video: Sportivo TV

Kimi Antonellin historiallinen Formula 1 -maailmanmestaruus on saanut hänen isänsä Marco Antonellin häkeltymään.

Entinen kilpa-ajaja myöntää, ettei perhe ole vielä täysin ymmärtänyt, kuinka suuresta saavutuksesta on kyse.

20-vuotias Kimi Antonelli varmisti maailmanmestaruuden Meksikon GP:ssä ja nousi samalla Formula 1 -historian nuorimmaksi maailmanmestariksi.

Antonellista tuli myös ensimmäinen italialainen F1-maailmanmestari sitten Alberto Ascarin vuoden 1953 mestaruuden.

Kimin isä Marco Antonelli kertoi Motorsport.comin haastattelussa, että mestaruuden merkitystä on ollut vaikea käsittää.

– Sitä on vaikea kuvailla. Ei sitä oikein ymmärrä, koska kyse on jostain niin suuresta, että se tuntuu melkein oudolta, Marco Antonelli sanoi.

– Mestaruudesta taistellaan aivan kuten kaikissa aiemmissakin sarjoissa, joissa Kimi on kilpaillut. Emme oikeastaan tunne eroa. Emme ole vielä täysin sisäistäneet, että nyt puhumme formula ykkösistä.

”En usko, että mikään muuttuu tänään”

Marco Antonellin mukaan Kimi on suhtautunut mestaruustaisteluun samalla tavalla kuin kaikkiin aiempiin kilpailuihinsa.

Maailmanmestaruuden lähestyminen ei muuttanut nuoren kuljettajan valmistautumista tai ajattelutapaa.

– Tänään Kimistä tuli maailmanmestari, ja kaikki alkavat puhua siitä. En silti ole vielä täysin ymmärtänyt, mitä hän on saavuttanut, Marco kertoi.

– Vielä muutama tunti sitten mestaruus oli voitettavana, ja hän valmistautui siihen samalla asenteella kuin aina ennenkin.

Isän mukaan Kimi ei ole antanut MM-sarjan pistetilanteen vaikuttaa tekemiseensä.

– Hän on lähestynyt jokaista kilpailua samalla tavalla ja yrittänyt tehdä joka kerta mahdollisimman hyvää työtä katsomatta pistetaulukkoa. En usko, että mikään muuttuu tänään.

Mercedeksen Kimi Antonelli juhlii maailmanmestaruutta Meksikossa 2026
Kimi Antonelli on historian nuorin F1-maailmanmestari. Kuva: All Over Press

Isä kertoi, miten Antonelli käsittelee paineet

Marco Antonellilla on omakohtaista kokemusta moottoriurheilusta, sillä hän on entinen kilpa-ajaja ja AKM Motorsport -tallin johtaja.

Hänen mukaansa kilpailemiseen liittyvä paine ja jännitys ovat kaksi eri asiaa.

– On painetta ja on jännitystä. Jännitystä voi purkaa myös ympärillä olevien ihmisten kanssa, Marco selitti.

– Kun olet menossa autoon, kyse ei ole niinkään paineesta vaan sellaisen ihmisen jännityksestä, joka haluaa onnistua.

Hän kuvaili tunnetta, joka syntyy juuri ennen kilpailun alkua.

– Kun lähtöön on puoli tuntia, alat ajatella radalle menemistä ja voittamisen yrittämistä. Kilpaa ajaneet tietävät, mitä se tarkoittaa.

Marco Antonellin mukaan hänen poikansa tapa hallita mestaruustaistelun paineita perustuu yksinkertaiseen ajattelumalliin.

– Paineet käsitellään yrittämällä antaa sata prosenttia joka kerta, kun mennään radalle, ajattelematta kauden lopputulosta.

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala tiputti yllätyksen suorassa lähetyksessä – ”Vau, tämähän on myös uutinen!” (RalliF1.fi)