Kansainvälisen urheilun vetoomustuomioistuin (CAS) vapautti Venäjän kansainvälisestä pelikiellosta ja maa on nyt vapaa osallistumaan arvoturnauksiin. Venäjällä alettiin havitella kisoja itselleen.
Venäjä suljettiin pois kansainvälisestä jääkiekosta sen jälkeen, kun maa aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan. Sille oli myönnetty vuoden 2023 nuorten MM-kilpailut, mutta ne siirrettiin sodan myötä Kanadalle.
Kisat oli määrä pelata Novosibirskin ja Omskin alueella. Nyt Omskin alueen urheiluministeri Aleksei Lenberg havittelee kisoja takaisin.
– Heti kun uutinen tuli siitä, että CAS oli päättänyt sallia Venäjän maajoukkueiden paluun kansainvälisiin kilpailuihin, ajattelin, että Omsk voisi jälleen hakea nuorten MM-kisojen tai jonkin muun suuren turnauksen järjestämisoikeutta, Lenberg sanoi Championatille.
– Omsk menetti aiemmin mahdollisuuden toimia tällaisen turnauksen isäntänä. Nyt uskon, että tulemme työskentelemään yhdessä Venäjän jääkiekkoliiton kanssa ja keskustelemaan asiasta ehdottomasti. Meillä on kaikki tarvittava infrastruktuuri valmiina. Areenoiden määrä mahdollistaa sen, että Omsk voisi järjestää jopa suuria kansainvälisiä kilpailuja täysin itsenäisesti.































