Toyota tiedotti tiistaina, että se lähtee ensi vuonna kahdella tehdastallilla rallin MM-sarjaa. Samalla Kalle Rovanperä tekee paluun MM-sarjaan.
Suomalaiskuljettaja kilpailee Gazoo Racing Toyotan riveissä yhdessä kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa. Rovanperä ei kuitenkaan aja täyttä MM-sarjaa, vaan vain osan kilpailuista.
Rovanperä kertoo kaivanneensa ajamista, vaikka on nauttinut mahdollisuudesta kokeilla urallaan myös muita asioita.
– Olen todella iloinen, että saan kilpailla ensi vuonna jälleen ralleissa Gazoo Racing Toyotan ja Jonnen kanssa. Tämä tiimi on aina tuntunut perheeltä, enkä tavallaan koskaan kokenut lähteneeni sieltä, Rovanperä kertoo Toyotan tiedotteessa.
Rovanperä tavoitteli tänä vuonna formulaunelmaa, mutta se vesittyi terveysongelmiin. Kun hän oli jälleen ajokunnossa, Toyota tarjosi mahdollisuuden testata tallin kehitysautoa. Testien jälkeen alettiin suunnitella paluuta ensi kaudeksi.
– Olen nauttinut mahdollisuudesta tehdä erilaisia asioita, mutta ralli on ollut valtavan iso osa elämääni, ja ajan myötä aloin luonnollisesti kaivata ajamista.
Rovanperä odottaa mielenkiinnolla uuden sukupolven autoilla kilpailemista. Hän korostaa, että kalusto tulee olemaan hyvin erilaista aiempaan verrattuna.
– Palaan mielenkiintoiseen aikaan. Uudet autot ovat hyvin erilaisia kuin aiemmat, mutta juuri se tekee haasteesta innostavan. Tärkeintä on nauttia ajamisesta ja kilpailusta, oppia tuntemaan auto ja katsoa, mitä voimme yhdessä saavuttaa.
Rovanperän kanssa Gazoo Racing Toyotan riveissä ajavat Ott Tänak sekä Takamoto Katsuta.































