Sami Pajari ajoi vahvan viime kauden rallin MM-sarjassa sijoittuen kokonaiskilpailussa kolmanneksi. Ensi kauteen lähdettäessä nuorukaista odottavat uudet haasteet.
Toyota julkaisi ensi kauden kuvionsa, ja se lähtee kauteen peräti kahden tehdastallin siivittämänä. Pajari ajaa yhdessä Elfyn Evansin ja Oliver Solbergin kanssa Toyota Racingin tallissa. Sama kolmikko oli myös kärkipaikoilla tämän vuoden MM-sarjassa.
Pajari taisteli maailmanmestaruudesta viimeiselle erikoiskokeelle saakka, mutta vaikka suurin palkinto jäi uupumaan, niin kokonaisuudessaan kaudesta jäi suomalaiselle hyvä maku.
– Mielestäni voimme olla erittäin tyytyväisiä kauteemme 2026 ja ottamiimme kehitysaskeliin. Kolmen voiton ja yhdeksän palkintokorokesijoituksen saavuttaminen sekä mestaruustaistelu viimeiseen osakilpailuun asti ylittivät odotuksemme. Olemme mielestäni osoittaneet pystyvämme kilpailemaan menestyksekkäästi monenlaisissa ralleissa, mikä antaa minulle hyvän luottamuksen tulevaisuuteen, Pajari kommentoi Toyotan tiedotteessa.
Ensi kaudeksi rallin MM-sarja menee monin tavoin uusiksi, kun autot vaihtuvat. Pajari odottaa uusia haasteita innokkaana.
– Ensi vuodesta tulee uusien autojen myötä kaikille täysin uudenlainen, joten opittavaa riittää. Odotan innolla tätä haastetta. Toivottavasti pystymme rakentamaan jo saavuttamamme menestyksen päälle, jatkamaan kovaa työntekoa ja kokemaan lisää hienoja hetkiä.































