Venäjän paluu jääkiekon MM-kisoihin aiheuttaisi melkoisia järistysvaikutuksia myös kaukalon ulkopuolella. Nyt vastarintaan liittyy Nokian Renkaat.
Maanantaina 37 vuotta jääkiekon MM-kisoja tukenut ruotsalaisyritys AJ Produkter ilmoitti, ettei se aio jatkaa jääkiekon MM-kisojen tukemista Venäjä-päätöksen takia. Nyt samaan rintamaan on liittynyt myös suomalainen Nokian Renkaat.
– Sponsorointisopimuksemme IIHF:n kanssa kattaa vuosien 2026 ja 2027 jääkiekon MM-kilpailut ja yhteistyömme vuoden 2026 turnauksen yhteydessä oli erittäin onnistunutta. Nykyisessä tilanteessa sponsoroinnin jatkaminen Venäjän osallistuessa turnaukseen ei kuitenkaan olisi arvojemme mukaista, sanoo Nokian Renkaiden brändistä, markkinoinnista ja viestinnästä vastaava johtaja Tiina Frazer yrityksen tiedotteessa.
– Olemme siksi päättäneet vetäytyä vuoden 2027 MM-kilpailujen sponsoroinnista, mikäli Venäjän sallitaan osallistua turnaukseen, Frazer jatkaa.
Ensi vuoden kisojen on määrä pelata Saksassa. Kisaisäntä on kuitenkin väläytellyt jopa mahdollisuutta, ettei järjestäisi kisoja, mikäli Venäjä saa osallistua.
































