Rallin MM-sarjasta kuultiin tiistaina iso, mutta odotettu uutinen.
Toyota vahvisti, että Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan ensi kaudella. Rovanperä ajaa ensi kaudella osa-aikaisen ohjelman.
Rovanperän kisakalenteri käsittää seitsemän osakilpailua.
Kaikkia suomalaisen kisoja ei ole vielä vahvistettu, mutta Rovanperän kausi alkaa tammikuussa Monte Carlosta.
Myös Ruotsin, Suomen sekä Viron MM-rallit ovat lähes varmasti mukana Rovanperän kalenterissa.
Lisäksi on hyvin todennäköistä, että Toyota haluaa Rovanperän mukaan myös Yhdysvaltain MM-ralliin. Rovanperä olisi jenkkien maaperällä Toyotalle tärkeä markkinointityökalu.
Rovanperän kisaohjelma saattaa kauden mittaan myös elää.
Rovanperän lisäksi myös Ott Tänak palaa Toyotalle.
Toyotalla on siis ensi kaudella todella vahva kokoonpano. Elfyn Evans, Rovanperä ja Tänak ovat jo maailmanmestareita ja lisäksi kokoonpanoon kuuluu myös tulevina mestareina pidettävät Oliver Solberg ja Sami Pajari.
Yhdeksänkertainen maailmanmestari Sébastien Ogier on myös Toyotan toiminnassa mukana.

































