Englanti on ollut aika huono rankkarikisoissa, totesi jo Keith Armstrong aikoinaan kesällä 1998.
Niin totisesti on ollut. Etenkin arvokisoissa Kolme leijonaa on yleensä muninut pilkut ja pudonnut sitä myöten yleensä liian aikaisin jatkosta.
Lauantaina 6. heinäkuuta 2024 tuo tilasto kaunistui. Englanti pudotti EM-kisojen puolivälieräottelussa Sveitsin rankkareiden kautta.
Englannilla piti hermot todella hyvin tiukassa paikassa ja kaikki sen viisi ampujaa onnistuivat.
Kyseessä oli vasta toinen kerta arvokisojen historiassa, kun Englannin kaikki ampujat onnistuvat. Ainoan aiemman kerran näin kävi vuoden 1996 EM-kisoissa. Tilastosta kertoi tilastopalvelu Opta.
Lue myös: Englanti karisti kamalan peikon EM-kisoissa harteiltaan – rankkarikisassa upea tarina
































