Jalkapallon MM-kilpailut potkaistiin käyntiin Pohjois-Amerikassa ja Väli-Amerikassa.
Avauspäivän kaksi ottelua päättyivät kotivoittoihin, kun turnauksen avausottelussa Meksiko kaatoi maalein 2-0 Etelä-Afrikan ja varhain perjantaiaamuna käynnistyneessä ottelussa Etelä-Korea nousi voittoon Tshekistä.
Etelä-Korea käänsi tappioaseman edukseen voittamalla Tshekin maalein 2-1.
Vaiherikkaassa kamppailussa kaikki kolme maalia nähtiin toisella jaksolla. Tshekki karkasi ottelussa johtoon Valioliigassa Wolvesia menneellä kaudella edustaneen puolustaja Ladislav Krejcin maalilla vajaan tunnin pelin jälkeen.
Vain kahdeksan minuuttia tästä nousi Etelä-Korea tasoihin, kun Hwang In-Beom iski pelivälineen ohi Matej Kovarin.
Tshekki siirtyi hetkeksi johtoon, mutta Tomas Soucekin osuma hylättiin VAR-tarkistuksen jälkeen.
81. peliminuutilla Etelä-Korea karkasi ottelussa johtoon, kun Hyeon-Gyu Oh iski voittomaalin. Turkin pääsarjassa Besikstasin riveissä pelaava hyökkääjä uransa ensimmäisen maalin MM-kisoissa.
Etelä-Korea jatkaa turnausta Meksikoa vastaan viikon päästä. Tshekki kohtaa seuraavaksi Etelä-Afrikan.

































