Bosnia-Hertsegovina oli Kanadaa vastaan jalkapallon MM-kisaottelussa alakynnessä, mutta taisteli kuitenkin 1-1 -tasapelin.
Jovo Lukic maalasi bosnialaiset 21. minuutilla johtoon. Sen jälkeen Kanada painoi päälle ja ansaitun tasoitusmaalin sai aikaiseksi 78. minuutilla Cyle Larin.
Bosnia-Hertsegovinan pelaajista ei FIFA:n videoimissa haastatteluissa aistinut, että he olisivat olleet harmissaan. Maalintekijä Lukic sanoikin, ettei heidän pitäisi olla pettyneitä.
Samaa mieltä oli Italian MM-karsinnoissa masentanut bosnialaisten maalivahti Nikola Vasilj.
– Valitettavasti päästimme maalin. Mutta voimme olla tyytyväisiä tulokseen, hän sanoi.
Vasiljin mukaan bosnialaisten taktiikka toimi hienosti.
– Se oli aikainen maali. Sitä odotimme. Tauon jälkeen vetäydyimme alaspäin. Oli ajoittain vaikeaa, mutta puolustimme hyvin.
Bosnia-Hertsegovina pelaa seuraavaksi Sveitsiä vastaan ensi torstaina. Lohkon päätösottelussa vastaan tulee lohkon heittopussiksi arvioitu Qatar.
– Pystymme parempaan kuin tässä matsissa. Tässä oli myös henkisesti haastavampi tilanne. Nyt pelasimme vastustajan kotikentällä, Lukic totesi.
Torontossa kannustettiin myös Bosniaa, vaikka Kanadassa pelattiinkin.
– Haluan kiittää kaikkia kannattajiamme, jotka tulivat kotoa ja Yhdysvalloista meitä kannustamaan, Lukic kiitteli.
Todennäköisesti Bosnia-Hertsegovina etenee jatkopeleihin, jos se voittaa Qatarin. Sveitsi-ottelun tuloksesta riippumatta.

































