Albania avasi jalkapallon EM-kisoissa pistetilinä pelattuaan Kroatian kanssa 2-2 -tasapelin. Klaus Gjasula tasoitti Albanialle toisen jakson yliajan viidennellä minuutilla.

Samalla Gjasula kuittasi aiemman pahan virheensä.

– Peli oli hullu. Tempo oli todella kova. Lopussa Gjasula toi lahjan kaikille tekemällä maalin. Hän tuli vaihdosta näin kovaan peliin ja se oli vaikeaa. Mutta toi kaikille lopulta riemua maalillaan, hehkutti Albaniaa valmentava brasilialainen Sylvinho.

Albanian pelisuunnitelma oli Sylvinhon mielestä onnistunut.

– Kun puolustaa hyvin, toisen on vaikea luoda mitään. Me onnistuimme hyvin, vaikka 15 minuuttia meillä oli huonompaa.

Sylvinho korostaa, ettei Kroatiakaan ole pelannut huonosti. Hän antaa ymmärtää, että jalkapallossa katsellaan liikaa tuloksia eikä syvällisemmin pelin sisälle.

– On hyvin vaikeaa analysoida peliä, jos näkee vain tuloksen. Olemme pahoillamme Kroatian puolesta, mutta pitää ajatella koko peliä eikä lopun tapahtumia. Kroatia pelasi hyvän pelin Espanjaa vastaan, mutta tulos oli huono. Kunnioitan Kroatian joukkuetta paljon.

Albania on nyt toista kertaa mukana EM-kisoissa. Sylvinho korostaa positiivisuuden merkitystä.

– Täytyy yrittää nauttia tästä turnauksesta. Taistelemme jokaisesta pisteestä. Arvostan vastustajia, mutta mielestäni olisimme ansainneet voiton. Saavutimme kuitenkin hyvän tuloksen. Tästä on nautittava.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:Unkarin valmentaja haukkui tuomarit – ”Saksa ei olisi tarvinnut apua”

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)