Mikko Korhonen johtaa kahden pelaamansa kierroksen jälkeen Hollannissa pelattavaa KLM Open -kilpailua kahdella lyönnillä. Korhonen teki toisella kierroksella tuloksen 68 (-3) siirtyen näin yhteistulokseen -10.

Kierros oli melkoista vuoristorataa. Kuuden birdien lisäksi Korhonen teki yhden eaglen upotettuaan kakkoslyöntinsä par-nelosella. Takaiskuja tuli kahden bogin ja yhden triplan muodossa.

– Semmoinen päivä tänään, hyvää peliä edelleen. Taas löin säkkiin täyden lyönnin, tällä kertaa 130 metristä ja rauta-ysillä. Sen jälkeen tuli seikkailtua vähän pitkässä heinässä myös. Suurimmaksi osaksi kuitenkin vakaata peliä. Jännä viikonloppu on tulossa, josko sitä osaisi nauttia tästä nyt? Korhonen sanoi.

DPWT-kiertueeseen kuuluva kilpailu pelataan The International -kentällä Amsterdamissa. Kilpailussa on mukana myös Lauri Ruuska, mutta hän karsiutui jatkokierroksilta.

Lähde: Mikko Korhosen tiedote

Lue myös: Sami Välimäki joutui koville koti-Suomessa – “Onneksi saatiin kuitenkin lopetettua se”

Lue myös: Suomen naisgolfareilla ei sujunut ruusuisesti

LUE MYÖS: Patrik Laine puhuttaa – yöpyy muualla (KiekkoUutiset.fi)