Eetu Kallioinen sijoittui skeet-ammunnan olympiafinaalissa Tokiossa 2021 neljänneksi. Pariisin kisoissa hänen tuloksestaan on tulossa selvästi heikompi.
Kallioinen on avauspäivän jälkeen vasta 25:s. Hän rikkoi vain 68 kiekkoa. Ohilaukauksia tuli seitsemän.
– Kaikki oli hyvin, ja kiekot olivat ookoo, mutta emme ole tottuneet ampumaan 4 000 katsojan edessä. Se on joskus okei, joskus ei. Tuota ei voi harjoitella. Ensimmäisessä sarjassa oli yksi tapahtuma, joka muutti kisaa. Jännitys alkoi kasvaa. Olympialaisten tuoma jännitys on eri juttu kuin maailmancupin kilpailu, joita on kerran kuukaudessa, kommentoi Ampumaurheiluliiton skeetin päävalmentaja Pietro Genga.
Kallioisen ohilaukaukset tulivat kahdelta paikalta, joista tämä ei ole Gengan mukaan ampunut ohi kahteen kuukauteen.
– Ohilaukaukset olisivat voineet tulla miltä paikalta tahansa. Emme vain olleet niin valmiita tähän kilpailuun kuin meidän olisi pitänyt olla. Urheilija ei kuitenkaan anna periksi, vaan haluaa ampua kilpailun loppuun parhaalla mahdollisella tavalla, hän lisäsi.
Kilpailun kärjessä on ainoana kaikki 75 kiekkoa rikkonut yhdysvaltalainen Vincent Hancock. Lauantaina vuorossa on peruskisan viimeiset 50 kiekkoa ja finaali, johon pääsee peruskilpailun kuusi parasta.
Lue myös:Nathalie Blomqvist kovaan temppuun Pariisissa – viimeksi moiseen ylsi Martti Vainio
































