Nokia River Golf isännöi lyöntipelin SM-kilpailuja keskiviikosta lauantaihin 17.-20.7.

Miesten palkintopotissa on jaossa 10 000 euroa. Kaikkiaan neljän päivän koitoksessa on mukana 123 miestä ja 31 naista. Kahden päivän jälkeen miehissä 45 ja naisissa 16 parasta jatkavat mitalitaistoa.

Kahtena viimeisenä päivänä Nokialla kisaavat myös paragolfarit. Avoimen sarjan ja paragolfin SM-lyöntipelikisat on järjestetty yhdessä vuodesta 2018 asti.

Suurimpana ennakkosuosikkina kilpailuun lähtee Tarinagolfin Lauri Ruuska, jonka työpaikka on normaalisti DP World Tourilla. Ruuska on parhaillaan Suomessa viettämässä parin viikon lomaa kotimaisemissa, mutta ei ole koskaan ole ollut hyvä lepäämään laakereillaan.

– Olin ajatellut, että ehkä jotain voisi pelata ja pitää pelituntumaa yllä. Kuulin että Nokialla kenttä on loistokunnossa, joten täällä ollaan, Ruuska kertoo Golfliiton tiedotteessa.

Rock-kenttä ei ole hänelle tuttu entuudestaan, joten tiistain pro-am toimi samalla harjoituskierroksena. Paikallistuntemusta läpi viikon antaa myös caddiena loukkaantumisen takia kisasta vetäytynyt Juho Kurikka.

– Aika selkeältä näyttää, tilaa vaikuttaa olevan. Katsotaan miten paljon lähdetään hyökkäämään, sanaili Ruuska.

Lue myös:Stanley Cup -suosikki hankki suomalaishyökkääjän

LUE MYÖS: Näkökulma: Itävallan kehitystarina viemässä yllättäjän puolivälieriin (LeijonaUutiset.fi)