Käsipallon naisten Aktialiiga pyörähtää käyntiin keskiviikkona ja edessä on jälleen mielenkiintoinen sarja. GrIFK lähtee mestarina kauteen, ja HIFK sekä Dicken ovat suurimmat haastajat.

Uusi kausi tuo muutoksen niin sarjan nimeen kuin ilmeeseenkin. Aktia on Suomen Käsipalloliiton uusi pääyhteistyökumppani, ja käsipallon ylimmät sarjatasot nimetään uudelleen Aktialiigaksi. Naisten pääsarja pelataan aiemman SM-sarjan sijasta Aktialiiga-nimen alla, ja ottelutuloksia seurataan Aktia Tulospalvelun kautta.

– Meille Aktiassa on tärkeää tukea suomalaista liikuntaharrastusta ja urheilua junioritoiminnasta maajoukkuetasolle, ja Suomen Käsipalloliiton tukeminen on yksi tapa toteuttaa tätä. Lisäksi käsipallo on vahvasti yhteisöllinen laji, joka yhdistää ihmisiä ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta niin kentällä kuin sen ulkopuolella, Aktian Brand Lead Anna Holtari sanoo.

Viime kausi päättyi GrIFK:n juhliin, kun joukkue nousi finaalisarjassa 0-2 -tappioasemasta mestaruuteen voittamalla lopulta otteluvoitoin 3-2. GrIFK lähtee korkein tavoittein myös tulevaan kauteen.

– Tavoitteenamme on voittaa Suomen mestaruus, Suomen Cup ja Baltian liiga, GrIFK:n päävalmentaja Patrik Johanson paaluttaa.

GrIFK:n haastajina ovat tutut helsinkiläisjoukkueet HIFK ja Dicken, jotka niin ikään ilmoittivat mestaruuden tavoitteekseen. Tulevasta kaudesta HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin odottaa edellisvuosia tasaväkisempää.

– Uskon kaudesta tulevan mielenkiintoinen, sillä joukkueet ovat aiempaa tasaisempia, Grinishin ennakoi.

Dicken joutui tyytymään viime kaudella pronssimitaliin. Viime kaudeksi Dicken nuorentui ja joukkue lähtee tulevaan kauteen vuoden kokeneempana.

– Odottavat tunnelmat. Halu päästä mittaamaan oman tekemisen tasoa on korkealla, Dickenin päävalmentaja Petri Väyrynen avaa kauden ennakkotunnelmia.

Aktialiiga pelataan tällä kaudella seitsemän joukkueen voimin. Uutena joukkueena mukaan täksi kaudeksi on noussut Atlas. Vantaalaisjoukkue ei lähde sarjaan pelkästään selviytymään.

– Joukkueen asettama tavoite on päästä mitalipeleihin. Vaikka olemme sarjanousija, ei mielestämme kilpaurheilussa vähempää voi tavoitella, päävalmentaja Viljami Kuntsi toteaa.Edellä mainittujen joukkueiden lisäksi sarjassa pelaavat SIF, Cocks ja BK-46.

Aktialiigassa pelataan kolminkertainen runkosarja, jonka jälkeen kaksi parasta etenee suoraan välieriin ja neljä seuraavaa puolivälieriin. Pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt joukkue pelaa kolmen 1. divisioonan parhaan kanssa yksinkertaisen SM-B jatkosarjan.

Lähde: Suomen Käsipalloliitto

Lue myös:Englanti voitti Suomen – Urho Kekkonen irvaili potkupallosta

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)