Käsipallon miesten SM-sarjan kausi on edennyt puolivälierävaiheeseen. Puolivälierät käynnistyvät perjantaina.

Ylemmän jatkosarjan kaksi parasta, Karjaan BK-46 ja Riihimäen Cocks, lunastivat suoraan paikan välieriin. Ylemmän jatkosarjan kolmonen GrIFK kohtaa puolivälierissä alemman jatkosarjan kakkosen SIF:n ja ylemmän jatkosarjan nelonen HIFK puolestaan alemman jatkosarjan voittajan Dickenin. Välieriin etenee kahdella voitolla.

GrIFK ja SIF avaavat puolivälieräsarjan jo keskiviikkona 20.3. Kauniaisissa. GrIFK lähtee puolivälieräsarjaan suosikkina jo sarjasijoituksensa perusteella ja lisäksi kauniaislaiset veivät nimiinsä kaikki kolme runkosarjakohtaamista siuntiolaisia vastaan.

– Granilla on monta maajoukkuepelaajaa. Joukkuepeli on meidän mahdollisuutemme, toteaa SIF:n päävalmentaja Jan Hagman Käsipalloliiton tiedotteessa.

GrIFK:n päävalmentaja Mikael Källman ei kuitenkaan suosiolla ota suosikin viittaa joukkueensa harteille johtuen tämän hetken varsin haastavasta pelaajatilanteesta.

– Tilanne on erittäin haastava. Pitkäaikaisloukkaantuneiden lisäksi tuli huonoja uutisia maajoukkueesta ja lisäksi useampi pelaaja on ollut sairaana. En väittäisi, että olemme ainakaan selkeitä suosikkeja. Ja Siuntio on vaarallinen, jos he saavat flown päälle, kertoo Källman

Pääkaupungin keskinäinen puolivälieräsarja HIFK:n ja Dickenin välillä käynnistyy puolestaan torstaina 21.3. Runkosarjassa HIFK voitti kahdesti niukasti ja kertaalleen joukkueet päätyivät pistejakoon.

– Derby on aina jännitteinen ja tiukka. Ei ole enää mitään merkitystä sillä, miten runkosarjassa pelasimme ja lisäksi Dicken on osoittanut hyviä otteita kauden edetessä. Lähtökohdat ovat minusta tasaiset, kotietu voi olla meille merkittävä asia, HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin arvioi.

Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius on samoilla linjoilla Grinishinin kanssa.

– Meillä on ollut nousujohteinen kausi ja pyrimme menemään niin pitkälle kuin mahdollista. Joukkueet ovat tasavahvoja, HIFK:n vahvuudeksi voi nostaa pelin kurinalaisuuden ja meidän vahvuutemme on ehdottomasti kokemus playoffs-sarjojen voittamisesta, Sirenius sanoo.

Lähde: Käsipalloliiton tiedote

Lue myös:Robert Taylorin seurakaveri Lionel Messikin pois maajoukkuepeleistä

LUE MYÖS: Haastattelu: Valmentajavelho hehkuttaa Liigan finaalijoukkueita – ”Molemmilla uniikki tarina” (Siniviiva.fi)