
Saksan Bundesligan jättiläisiin kuuluva kestomenestyjä Bayern München on voittanut 11 Bundesliga-titteliä putkeen, mutta on tällä hetkellä vasta toisena sarjataulukossa. Nyt seurajohtajaJan-Christian Dreesenon asettunut puolustamaan manageriThomas Tuchelia.
Dreesen kommentoi joukkueen ja Tuchelin tilanetta saksalaismedia BILDille. Dreesen totesi, että Tuchelin potkuja koskevat huhut ovat ylimitoitettuja. Viimeisimmässä ottelussaan Bayern hävisi kärkikamppailun Leverkusenille lukemin 0-3.
– Mikään ei muutu. Tiesimme etukäteen, että tästä tulee vaikea peli. Olisimme toivoneet erilaista tulosta. Keskitymme seuraaviin peleihin. Leverkusen oli yksinkertaisesti parempi. Ansaitsimme häviämisen, meidän on vain hyväksyttävä se.
– En halua toistaa itseäni Tuchelin tulevaisuudesta, se pysyy samana, kuten juuri sanoin.
Dreesen uskoo vielä joukkueensa mestaruusmahdollisuuksiin.
– Onneksi meillä on vielä 13 ottelupäivää jäljellä ja toivomme Leverkusenilta yhtä tai kahta virhettä.
Sekä Bayern että Leverkusen ovat pelanneet 21 ottelua tällä kaudella. Leverkusen on viiden pisteen karkumatkalla. Kolmantena oleva Stuttgart on jo kymmenen pisteen päässä Bayernistakaan, joten mestaruuskamppailu vaikuttaa olevan kahden kauppa.
Lue myös:Bayern München on lyöty – Lukas Hradeckyn Leverkusen matkalla mestaruuteen