Krista Pärmäkoski kertoo surkean uutisen Instagram-tilillään. Hän on saanut koronavirustartunnan ja jää sivuun tulevan viikonvaihteena hiihdettävästä Trondheimin maailmancupista.

Pärmäkoski oli saanut tiedon koronatartunnasta Jällivaaran maailmancupin jälkeen.

– Rehellisyys, erityisesti rehellisyys itselle on tärkeä oppi, jota olen luvannut noudattaa loppuelämäni. Aina se ei ole helppoa ja varsinkaan näin kisakaudella, kun pitäis pukea kisahanskat työrukkasten sijaan.Jällivaaran jälkeen tein positiivisen koronatestin, jonka myötä harjoittelu on ollut vajavaista ja palautuminen heitellyt ylös alas, Pärmäkoski kirjoittaa.

– Tänään ladulla hiihtäessä muistutin itseäni, että ooppa nyt täysin rehellinen itelles, miltä susta tuntuu, ootko valmis kisaamaan.. Ainahan sitä kilpaurheilijana keksii muttakun muttakun -juttuja. Valitettavasti muttakun ei auta siinä vaiheessa, kun puetaan kisanumero päälle. Halu olisi kova kilpailla viikonloppuna Trondheimissa, mutta näillä valmistautumisilla ennakkoon tiedän, että tulos ei ole sellainen, mitä haluan, Pärmäkoski jatkaa.

Pärmäkoski kertoo nyt heiluttavansa lumilapiota kotona hiihtosauvojen sijaan.

– Yritän ettiä täältä hangesta sen kadonneen kunnon, mikä mulla oli vielä tallessa viimeks, kun lähdin kotoo reissun päälle. Kauden päätähtäin on Tour de Ski, joten vahvasti luotan itseeni ja motivaatiooni, että se kunto siihen mennessä on hangesta kaivettu esiin.

Lue myös:Valtteri Bottakselle voi tulla ankea lähtö Sauberilta

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)