Suomen joukkue voitti lauantaina seitsemän mestaruutta sisäratojen Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa Bärumissa, Norjassa. Erityisesti Suomen kestävyysjuoksijat onnistuivat upeasti. Kultamitaleista kolme tuli kestävyysjuoksuista.

Naisten 1500 metriä päättyi Suomen upeaan kaksoisvoittoon. Nathalie Blomqvist kamppaili mestariksi omalla ennätyksellään 4.09,10. Toiseksi tullut Sara Lappalainen hävisi vain 0,11 sekuntia.

Blomqvist paransi ennätystään 0,95 sekuntia. Häntä nopeammin ovat aiemmin juosseet vain SE:n haltija Lappalainen sekä Suomen ja Tshekin kaksoiskansalainen Kristiina Mäki.

Joonas Rinne noudatti laatimaansa taktiikkaa ja nousi 800 metrillä voittoon hyvällä viimeisen kierroksen kirillään sisäratojen Pohjolan mestaruuskilpailuissa Bärumissa, Norjassa. Rinteen voittoaika 1.48,61 on hallikauden kotimainen kärkitulos, Aikuisten maajoukkueessa debytoinut Joonas Kumpulainen oli seitsemäs halliennätyksellään 1.51,92.

Kumpulainen pisti vahvalla juoksulla entisen halliennätyksensä 1.52,74 uusiksi. Se on Suomen kaikkien aikojen paras hallitulos 18-vuotiaiden ikäluokassa.

Naisten 800 metrillä Veera Mattila oli viimeisellä kierroksella jäämässä pussiin, mutta taisteli itsensä kolmanneksi ajalla 2.05,10.

Ilona Mononen juoksi loistavasti 3000 metrillä uuden 22-vuotiaiden Suomen ennätyksen 9.04,28, löi loppukirissä Ruotsin Emilia Lillemon ja voitti naisten Pohjoismaiden mestaruuden. Lillemo hävisi 1,31 sekuntia.

Mononen paransi PM-kilpailuissa Ulla Tuimalan entistä nuorten SE:tä roimasti 6,82 sekuntia. Tuimala oli juossut aiemman SE:n jo vuoden 2003 helmikuussa Monosen ollessa tuolloin vasta parin viikon ikäinen. Suomen toinen edustaja Saija Seppä oli viides kauden parhaalla ajallaan 9.31,59.

Miesten 1500 metriä päättyi viiden miehen hurjaan loppukiriin, missä Santtu Heikkinen sijoittui kolmanneksi kauden kotimaisella kärkiajalla 3.41,46. Pohjolan mestaruuden voitti viimekesäinen alle 20-vuotiaiden Euroopan mestari Ruotsin Jonathan Grahn. Vain sekunnin sadasosan Grahnille hävisi Norjan Håkon Moe Berg. Heikkinenkään ei jäänyt kultamitalista kuin sekunnin kymmenesosan. Heikkisen seuratoveri Aleksi Kivelä juoksi PM-kilpailussa oman ennätyksensä 3.46,42 ja sijoittui seitsemänneksi.

Santeri Kuusiniemi juoksi miesten 60 metrin aitajuoksun voittoon ajalla 7,86. Valtteri Kalliokulju oli neljäs ajalla 8,11. Kuusiniemelle kilpailu oli talven ensimmäinen.

Viljami Kaasalainen ja Konsta Alatupa juoksivat 400 metrillä ennätyskyytiä. Kaasalainen oli eränsä toinen halliennätyksellään 47,42 ja Alatupa eränsä kolmas halliennätyksellään 47,81. Pohjolan mestaruuden voitti Norjan Håvard Bentdal Ingvaldsen Euroopan tämän kauden kärkiajalla 45,70.

Kaasalainen paransi halliennätystään 0,25 sekuntia ja nousi Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa toiselle tilalle. Jussi Heikkilän Suomen ennätys vuodelta 2008 on 47,09.

Milja Thureson venyi naisten 400 metrillä omaan ennätykseensä 54,14 ja sijoittui toiseksi. Thuresonin tulos sijoittuu Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa seitsemänneksi.

Jessica Kähärä ponnisti pituushypyn voittoon hyvällä tuloksella 646. Sarjaan mahtuivat myös 637 ja 633 kantaneet hypyt. Kähärän kauden paras ja ennätys on Tampereella tammikuun lopulla ponnistettu 652.

Toiseksi kilpailussa sijoittui Ruotsin Tilde Johansson, joka ponnisti kauden parhaansa 639. Nea Lento oli viides tuloksella 612.

Kasperi Vehmaa voitti miesten pituushypyn viimeisen kierroksen upealla ponkaisullaan, joka kantoi 781. Se on kauden kotimainen kärkitulos ja Vehmaan oma halliennätys. Toiseksi tullut Ruotsin Joakim Hellbratt hävisi Vehmaalle 20 senttiä.

Emilia Kangas kohensi kuulantyönnön ennätystään neljättä kertaa tällä kaudella. Hän työnsi 17,26, joka toi PM-kilpailuissa neljännen sijan. Viikko sitten Helsingissä työnnetty ennätys koheni 15 senttiä ja nosti Kankaan Suomen kaikkien hallitilastossa kuudenneksi. Senja Mäkitörmä oli viides työnnettyään 16,67. Ruotsin Fanny Roos vei voiton kauden parhaallaan 18,28.

Miesten seiväshypyn Pohjolan mestaruuden voitti Tommi Holttinen kilpailun ainoalla onnistuneella hypyllään. Holttinen ylitti aloituskorkeutensa 518 toisella yrityksellään, mutta pudotti kolmesti korkeudesta 533. Toiseksi tuli 518 kolmannella yrityksellään selvittänyt Ruotsin Robin Jacobsson.

Saga ja Silja Andersson taivuttivat kauden parhaansa naisten seiväshypyssä. Saga Andersson oli kolmas 438:n ylitysellä ja Silja Andersson neljäs halliennätyksellään 428. Kilpailun voitti Norjan Lene Retzius maansa halliennätyksellä 455.

Yleisurheilun PM-kilpailuiden yhteydessä Bärumissa käydyn Pohjoismaisen maaottelun voitti Ruotsi sekä miesten että naisten sarjoissa.

Suomen joukkueet olivat molemmissa sarjoissa toisia ennen järjestävää maata Norjaa. Tanskan ja Islannin yhdistetyt joukkueet jäivät viimeisiksi.

Miehet:
Pisteet: Ruotsi 138 – Suomi 121 – Norja 99 – Tanska/Islanti 85

Naiset:
Pisteet: Ruotsi 136 – Suomi 119 – Norja 106 – Tanska/Islanti 79

Lähde: SUL:n tiedote

Lue myös: Maratonin maailmanennätysmies kuoli onnettomuudessa

Lue myös: New Yorkissa tehtiin hurja maailmanennätys

LUE MYÖS: Näkökulma: Jokereille melkoinen “pillipiiparifarssi” (KiekkoUutiset.fi)