Suomalaisessa hiihdossa oli uudenvuodenaattona todellinen superpäivä, kun voittoja tuli niin miehissä kuin naisissakin.

Naisten puolella päivä alkoi komeasti, kun Kerttu Niskanen voitti 10 kilometrin väliaikalähtökilpailun.

– Oli hyvä päivä. Välineet toimi loistavasti ja oma hiihtäminen tuntui hyvältä. Vuosi on mukava lopettaa yhtä hyvin kun se alkoi. Kyllä tuon vaikean alkukauden jälkeen tämän päivän voitto tuntuu erityisen hyvältä. Eilinen Tourin startti ei ollut hyvä ja pystyin sitten sillä tavalla lataamaan tähän päivään ihan erilaista menoa. Hyvä päivä ja tästä on hyvä jatkaa, Niskanen iloitsi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Ja päivä jatkui vielä tämänkin jälkeen upeasti. Perttu Hyvärinen voitti miesten 10 kilometrin kisan. Voitto oli Hyväriselle hänen uransa ensimmäinen maailmancupissa.

– Se oli ihan mukavaa rallia tänään. Onhan tota odotettu jo jonkin aikaa että minäkin joskus onnistuisin ja nyt sattu sellainen päivä että kaikki natsas kohdalleen. Lihaksisto on nyt saatu hyvään vireeseen, minkä kanssa painittiin tuo alkukausi. Tänään onnistuttiin maajoukkueena myös suksella. Siinä oli ratkasevat tekijät siihen, että tänään meikäläinen sai elämänsä ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoiton. Ei kait tässä – huomenna on uus työpäivä, hän totesi.

Lue myös: Perttu Hyvärinen teki aivan jäätävän sensaation

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)