Mäkihypyn maailmancupin kisassa Klingenthalissa ja Continental Cupin kisoissa Lillehammerissa koettiin sunnuntaina suomalaisittain vaatimaton päivä. Kolmessa kisassa vain yksi suomalaishypääjä ylsi toiselle kierrokselle.
Klingenthalin HS140-mäessä kaikki suomalaiset ylsivät mukaan kilpailuun aiemmin karsinnasta, mutta jäivät ulos kilpailun toiselta kierrokselta. Kasperi Valto oli 33:s, Antti Aalto 34:s ja Niko Kytösaho 35:s. Eetu Nousiainen hylättiin liian suuren hyppypuvun vuoksi.
Kasperi Valto lupailee Hiihtoliiton tiedotteessa, että parempaa olisi odotettavissa.
– Oikeastaan koko viikonloppu on ollut nousujohteista. Tänään karsintahyppy oli parempi, mutta siihen sattui huono tuulirako. Kisassa sitten oli parempi tuuri, mutta hyppynä ei ollut niin onnistunut. Pienistä asioista on kiinni tällä hetkellä ja kuitenkin siinä pistesijojen tuntumassa keikutaan, niin uskon, että se siitä lähtee vielä paranemaan ja ihan hyvillä fiiliksillä voi jatkaa, Valto kommentoi.
Continental Cup jatkui Norjan Lillehammerissa. Naisten kilpailun paras suomalainen oli Sofia Mattila, joka oli lauantain tavoin 21:s. Muut suomalaiset karsiutuivat toiselta kierrokselta, kun Vilma Meis oli 32:s ja Emilia Vidgren 37:s.
Miesten kilpailussa Mico Ahonen karsiutui niukasti toiselta kierrokselta oltuaan kilpailun 31:s. Arttu Pohjola oli 41:s. ja Henri Kavilo 47:s.
Lue myös:Patrik Laineen surkeudesta ladattiin kovaa tekstiä Viaplaylla

































