Norjalainen mäkihypyn olympiavoittaja Maren Lundby lopettaa uransa vain 29-vuotiaana, kertoo norjalaislehti VG.

Lundby kertoi päätöksestään Norjan hiihtoliiton tiedotustilaisuudessa maanantaina. Hän paljasti harkinneensa uransa lopettamista jo kuluvan vuoden alusta lähtien.

Hän sanoo kokeneensa, että lopettaminen on tässä kohtaa ainoa oikea ratkaisu. Silti se otti koville.

– Olen ollut 16 vuotta mukana huippu-urheilussa. Ilo ja into eivät ole enää oikein mukana, Sundby sanoi kyynelehtien.

– Sen vuoksi päätin lopettaa nyt, hän perusteli.

Lundby voitti olympiakultaa Etelä-Korean olympialaisissa vuonna 2018. Tämän lisäksi hän saavutti urallaan muun muassa kaksi maailmanmestaruutta.

Lue myös: Chelsea on tehnyt ison ratkaisun tammikuun siirtoikkunan suhteen

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)