
Teijo Piilosen kirjoittama Suomalaisen Seiväshypyn Tarinat (Docendo) edustaa tämän syksyn tasoltaan vaihtelevan urheilukirjasadon ehdotonta huippua. Kirja sisältää takavuosien seiväshyppääjätähdistä mielenkiintoisia taustatarinoita, jotka välttämättä eivät ole kaikille kovinkaan tuttuja.
Kolme suomalaista on voittanut seiväshypyssä olympiamitalin. Erkki Kataja voitti Lontoossa 1948 hopeaa, Eeles Landström Roomassa 1960 pronssia ja Antti Kalliomäki Montrealissa 1976 hopeaa.
Näistä kolmesta olympiasankarista Landström ja Kalliomäki valittiin eduskuntaan. Landström istui LKP:n edustajana eduskunnassa 1966-72. Kalliomäki istui eduskunnassa SDP:n kansanedustajana 1983-2011.
Kalliomäki toimi myös ministerinä kahdeksan vuoden ajan vuosien 1995-2007 välillä. Hän oli jopa pääministerin sijaisena.
Suomen mediassa Kalliomäki on opittu tuntemaan vakavana persoonana. Suomalaisen Seiväshypyn Tarinat tuo hänestä esiin humoristisemman puolen.
Pajulahden leirillä talvella 1976 ennen Montrealin olympialaisia Kalliomäki oli yläpunkaltaan huutanut oviaukossa seisoneelle kilpakumppanilleen Rauli Pudakselle, että ”mikäs helvetin jatkokusiainen se sieltä katselee”. Pudas vastasi, että heittäisi Kalliomäen punkaltaan alas, jos moinen huutelu vielä jatkuisi.
Jatkokusiainen termillä Kalliomäki tarkoitti seipään jatkopalaa. Kalliomäki antoi ymmärtää Pudaksen olevan ruipelo.
Prahan EM-kisoissa 1978 Kalliomäki hyppäsi hopealle ja Pudas pronssille.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Konkurssin partaalla oleva HIFK on laitettu myyntiin