
Suomalaiset mäkimiehet eivät ole Keski-Euroopan mäkiviikolla viime vuosina juhlineet. Mutta kiertueen historia on suomalaisittain komea.
Ja suomalaishyppääjä johtaa myös mäkiviikon historian kaikkien aikojen voittotilastoa. Viidesti Keski-Euroopan mäkiviikon on ainoana hyppääjänä voittanut Janne Ahonen, joka oli ykkönen 1999, 2003, 2005, 2006 ja 2008.
Ahonen pysyy ennätysmiehenä tämän kauden mäkiviikon jälkeenkin. Nykyisistä aktiivihyppääjistä eniten mäkiviikon voittoja on puolalaisella Kamil Stochilla, joka voitti mäkiviikon kolmesti.
Legendaarinen Jens Weissflog voitti mäkiviikon urallaan neljästi. Stochin ohella kolme mäkiviikon voittoa on Helmut Recknagelilla ja Björn Wirkolalla.
Matti Nykänen voitti urallaan neljä olympiakultaa, mutta mäkiviikon hän voitti vain kahdesti. Kaksinkertainen mäkiviikon voittaja on myös Veikko Kankkonen, vuoden 1964 olympiavoittaja.
Yhden kerran mäkiviikon voittoon ovat suomalaisista kyenneet Hemmo Silvennoinen, Pentti Uotinen, Eino Kirjonen, Kari Ylianttila, Pentti Kokkonen, Risto Laakkonen ja Toni Nieminen. Silvennoinen muistetaan erityisesti siitä, että hän voitti 1956 Garmisch-Partenkirchenin osakilpailun, vaikka oli juhlinut uutta vuotta väkijuomien voimalla koko kisaa edeltäneen yön.
Ahonen on viimeisin suomalainen mäkiviikon kokonaiskisan voittaja. Suomalaisista mäkiviikon osakilpailun voitti viimeksi Anssi Koivuranta, joka oli ykkönen Innsbruckissa 2014.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Kaikki suomalaiset hyppäävät mäkiviikolla Oberstdorfissa