Yhdistetyn maailmancup jatkui tänään Norjan Trondheimissa naisten ja miesten henkilökohtaisilla kilpailuilla.

Ilkka Herola teki miesten kisassa hienon nousun hiihto-osuudella ja oli parhaana suomalaisena kuudes. Eero Hirvonen oli päivän 15. ja päätyi maailmancupin kokonaiskisassa sijalle 10. Perttu Reponen onnistui ottamaan uransa parhaan henkilökohtaisen sijoituksen ja oli 19. Otto Niittykoski oli 34., Arttu Mäkiaho 42. ja Wille Karhumaa 50. Kilpailun voiton otti Itävallan Johannes Lamparter.

– Kokonaisuutena hyvä päivä. Tälleen suoraan sanottuna paskalle kaudelle kohtuullinen lopetus kuitenkin. Mäessä ihan basic ok suorite, että ei nyt tietenkään mitään riemun kiljahduksia, mutta paljon huonompiakin on tänä vuonna nähty, niin siihen voi olla tyytyväinen.

– Hiihto oli ihan hyvä – päästiin jopa podiumtaisteluun mukaan, mutta siihen ei ollut kuitenkaan ihan paukkuja. Aika räväkästi joutui tänään aloittamaan – oli enemmän sellainen alkukirin kuin loppukirin päivä. Vähän paremmilla mielin pääsee lomille nyt tuon jälkeen, kommentoi Herola Hiihtoliiton tiedotteessa.

–Naiset kilpailivat HS105-mäessä ja 7,5 km matkalla hiihtoladulla. Minja Korhonen jatkoi tasaisia otteitaan ja oli kilpailun kymmenes. Heta Hirvonen oli tänään 24. Kilpailun voittoon ylsi Norjan Ida Marie Hagen.

Lähde: Hiihtoliitto

Lue myös:Lewis Hamiltonilla oli liian helppoa Valtteri Bottaksen kanssa – nyt odotetaan kovaa shokkia

LUE MYÖS: Näkökulma: Tämä fakta tekee Kärppien kaudesta erityisen nolon (KiekkoUutiset.fi)