Valtteri Bottas vietti viime kauden Mercedeksellä varakuskina. Hänen roolinaan oli myös auttaa Kimi Antonellia hänen ensimmäisenä F1-kautenaan.
Bottas jäi Sauberin jälkeen ilman työpaikkaa ja päätyi Mercedeksen testikuskiksi. Yhtenä tehtävänään hänellä oli mentoroida nuorta F1-tulokasta.
Antonelli on kertonut kuinka Bottas auttoi häntä läpi kauden ja on kiitellyt vuolaasti suomalaisen panosta. Bottaksen opit ovat menneet hyvin perille, sillä Antonelli on voittanut kolme edelliskilpailua ja johtaa MM-sarjaa.
– Ensinnäkin, otan tietenkin kaiken kunnian hänen menestyksestään. Mielestäni se on vain fakta, Bottas nauratti Montrealin GP:n lehdistötilaisuudessa.
Hieman vakavoiduttuaan Bottas kehui italialaisen tämän kauden otteita.
– Se on ollut hieno nähdä. Minulla oli aina tunne, että hän ottaisi ensimmäisen vuotensa jälkeen talvella ison askeleen, ja sen hän tehnyt. Hän on kasvanut paljon pienessä ajassa.
– Viimeisin neuvo minkä annoin hänelle viime kauden lopulla oli se, että hänen pitää jatkaa sitä mitä tekee, koska hän kehittyi hienosti. Hän oli saamassa lisää luottamusta ajoonsa, mutta myös teknisessä palautteessaan.

































