F1-autot kokevat jälleen ensi kaudeksi ison muutoksen, kun FIA on kuullut kuskien ja tallien kritiikkiä. FIA onkin tehnyt merkittävän päätöksen ensi kaudesta.
F1 on sopinut uusien voimanlähteiden sääntömuutoksista kuljettajien voimakkaan kritiikin jälkeen. Muutosten tavoitteena on vähentää energian säästelyä ja palauttaa aika-ajot lähemmäs täyskaasulla ajamista.
Tällä kaudella käyttöön otetuissa moottoreissa polttomoottorin ja sähkötehon suhde on ollut lähes 50–50, mikä on pakottanut kuljettajat säästelemään energiaa jopa aika-ajokierroksilla. Kuljettajat ovat arvostelleet järjestelmää laajasti, sillä talla pohjassa ajaminen on vähentynyt kuskien hallitessa samalla energian latautumista.
FIA ja moottorivalmistajat pääsivät nyt kompromissiin, jonka myötä polttomoottorin osuutta kasvatetaan asteittain. Ensi kaudella tehosuhde muuttuu 58-42 polttomoottorin hyväksi ja kaudella 2028 tehosuhde on 60-40.
Muutokset toteutetaan kasvattamalla polttomoottorin polttoainevirtausta, mikä nostaa sen tehoa nykyisestä noin 536 hevosvoimasta noin 603 hevosvoimaan vuoteen 2028 mennessä.
Samaan aikaan sähkömoottorin maksimitehoa lasketaan, mutta energian talteenottoa tehostetaan. Tavoitteena on vähentää tilanteita, joissa kuljettajat joutuvat nostamaan kaasua tai lataamaan akkua kesken nopeiden kierrosten.
































