Uudessa-Seelannissa on vandalisoitu Bruce McLarenin ja hänen perheenjäsentensä hautoja.
McLaren on haudattu Länsi-Aucklandissa sijaitsevalle Waikumeten hautausmaalle. Hän kuoli kesäkuussa 1970 testatessaan CAN-AM -autoa Isossa-Britanniassa. Hänen vierellään lepää hänen vaimonsa Patricia, joka menehtyi vuonna 2016.
McLarenin hautakiveä, samoin kuin hänen vanhempiensa hautaa, on töhritty. Bruce McLaren Trust kertoi asiasta tiedotteessa ja totesi olevansa ”sanaton” tapahtuneen vuoksi.
Uusiseelantilaisen Stuff-julkaisun mukaan vahingot havaitsi syyskuun lopulla Grave Guardians -järjestön George Stewart-Dalzell, joka kunnostaa ja huoltaa hautoja hautausmaalla.
McLarenin, hänen vaimonsa ja vanhempiensa hautakivet oli maalattu kauttaaltaan kullalla, ja Bruce ja Patrician haudan päälle oli liimattu leluautoja.
Myös McLarenin sisaren ja tämän aviomiehen hautaa oli valkaistu.
Vaikka Stewart-Dalzell aloitti korjaustyöt, vandaalin uskotaan palanneen paikalle useita kertoja ja jopa poistaneen haudoille asetetun suojamuovin.
Myös lähistöllä sijaitsevia muita, McLarenin perheeseen kuulumattomia hautoja oli vahingoitettu. Stuffin mukaan on kuitenkin mahdollista, että osa tekijöistä luuli yrittävänsä korjata hautoja.
Bruce McLaren muistetaan McLaren-tallin perustajana. Talli on perustettu vuonna 1963 ja se kilpailee edelleen F1-sarjassa. Talli on saavuttanut formula ykkösissä yhteensä kymmenen valmistajien mestaruutta – tämän vuoden mestaruus mukaan luettuna – ja 12 kuljettajien mestaruutta.






























