Video: Sportivo TV

Valtteri Bottaksella oli jälleen pettymysten täyteinen F1-viikonloppu, kun hän joutui keskeyttämään Monacon osakilpailun. Suomalaisella on edelleen tallijohdon vahva tuki.

Bottaksen kisa päättyi jo alkuvaiheessa, kun hänen jarrunsa tekivät tenän. Cadillac kamppaili jarruongelmien kanssa läpi viikonlopun.

Monacon kilpailu tuotti myös positiivisia tuloksia, kun Sergio Perez ajoi maaliviivan yli kymmenentenä, joka olisi oikeuttanut tallin ensimmäiseen pisteeseen. Hän sai kuitenkin aikarangaistuksen ja oli lopulta 15.

– Sijoittuminen radalla kymmenenneksi on uskomaton osoitus siitä, kuinka päättäväisesti koko tiimi taisteli loppuun asti. Punaisen lipun jälkeisen uusintalähdön jälkeen ”Checo” ajoi loistavasti ja nousi useita sijoja radalla. On todella harmillista, että rangaistus pudotti meidät takaisin, sillä hän ajoi kuin olisi taistellut voitosta, Cadillacin tallipäällikkö Graeme Lowdon totesi tiedotteessa.

Perezin taistellessa pistesijoista sekä väläytellessään vauhtiaan harjoituksissa ja aika-ajoissa, Bottas taisteli jarruongelmien ja auton tasapainon kanssa. Lowdonilla on edelleen vahva usko suomalaiskuskiin.

– Valtteri joutui keskeyttämään, mutta hänen onnensa vielä kääntyy ja hänen aikansa tulee.

Kokonaisuudessaan Lowdon näkee Cadillacin tilanteen valoisana.

– Meillä on nyt aitoa momentumia takanamme, emmekä malta odottaa, että pääsemme jälleen radalle.