Jalkapallon MM-kisoissa syntyy sankareita. Kap Verden maalivahti Vozinha nousi raketin lailla maailman tietoisuuteen turnausdebyyttinsä jälkeen.
Vozinha, 40, jätti tulevan maailmanmestarin Espanjan torjunnoillaan maaleitta 0-0-lukemiin päättyneessä lohkovaiheen avauksessa kesäkuussa. Kap Verde pelasi lopulta kolme tasapeliä lohkossa ja selvisi pudotuspeleihin ensikertalaisena.
Kap Verden turnaus päättyi lopulta pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella jatkoaikatappioon Argentiinaa vastaan.
Nyt MM-kisojen suoritukset ovat poikineet Vozinhalle suuren siirron myös seurauralla. Fabrizio Romano uutisoi maalivahdin sopineen suullisesti sopimuksesta Chilen suurseuran Colo Colon kanssa.
Ennen MM-kisoja Vozinha pelasi Portugalin kakkostasolla Chavesissa.
Colo Colo johtaa Chilen liigaa 16 kierroksen jälkeen. Seura on 34 Chilen mestaruudellaan maan historian menestynein seura.




























