Manchester Unitedin tähtipelaaja Marcus Rashford on saanut paljon rapaa niskaansa, mutta Erik ten Hagin mukaan ainakin osin aiheetta.
Rashford mätti viime kaudella etenkin keväällä maaleja kuin liukuhihnalta, mutta tällä kaudella maalitehtailu on huomattavasti rauhoittunut.
Monen mielestä Rashford ei ole ollut tällä kaudella enää suuren palkkansa arvoinen. Manageri Erik ten Hag on kuitenkin eri mieltä asiasta.
– Hänen vireensä on kehittynyt oikeaan suuntaan viime aikoina. Uskon hänellä olevan iso motivaatio, sillä hän haluaa menestyä meidän kanssa, ten Hag sanoi BBC:n mukaan.
– Hän haluaa tietysti tehdä maaleja, mutta ennen kaikkea voittaa. Ja meillä on edelleen mahdollisuus siihen FA Cupissa, ten Hag muistutti.
Lue myös: Chelsean nuori tähti on selittämättömässä vireessä – valmentaja täysin sanaton





























