
39-vuotias Cristiano Ronaldo jatkaa edelleen huipputasolla. Lähes kaiken urallaan voittaneella Ronaldolla on enää yksi iso tavoite kiikarissa.
Ronaldo on pelannut upean uran ja hänet palkittiin maajoukkuetauon yhteydessä 200 maaottelustaan Portugalin paidassa. Monet ovat jo kritisoineet Ronaldon pelaamista maajoukkueesta, sillä joidenkin asiantuntijoiden mukaan hänestä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ronaldo ei ole kuitenkaan lopettelemassa maajoukkueuraansa.
– Kaikkien eri seurojen, voitettujen pokaalien, Mestarien liigojen, Ballon d’Orien, FIFA:n jälkeen…mikään ei ole parempaa kuin oman maansa edustaminen, Ronaldo totesi juhlapuheessaan.
Ronaldo on voittanut urallaan yhteensä 33 pokaalia ja palkittu viidesti Ballon d’Orilla. Ronaldo pitää hallussaan ennätystä tehdyistä virallisista maaleista.
Portugalilainen on heiluttanut urallaan verkkoa 908 kertaa. Seuraava tähtäin siintää tonnissa.
– Ollekseni rehellinen, olen itse syypää siihen. Sanoin julkisuudessa, että halusin saada tuhat maalia täyteen ja nyt näyttää vain siltä, että haluan saavuttaa tuhat maalia.
– Tavoitteeni on elää hetkessä ja nähdä kuinka jalkani vastaavat. Jos tuhat tulee, hienoa. Jos ei, kukaan ei ole tehnyt enempää maaleja kuin minä, joten…, Ronaldo kuittasi.
Uransa lopettamisaikeista Ronaldo oli tyypillisen kryptinen, mutta myönsi hiekan olevan valumassa loppuun tiimalasista.
– En ajattele pitkällä tähtäimellä. En voi ajatella niin enää. Elä hetkessä, nauti hetkestä, siinä kaikki, Ronaldo totesi.
Lue myös: Manchester Unitedin sadan miljoonan floppi vaatii siirtoa