Jääkiekkopuolustaja Lassi Thomson jättää Expressen-lehden tietojen mukaan Pohjois-Amerikan kaukalot tämän kauden jälkeen. Thomson on tehnyt sopimuksen Malmön kanssa.
Ottawa Senators varasi Thomsonin ykköskierroksella 2019. Hänelle povattiin merkittävää NHL-uraa, mutta läpimurrossaan hän ei ole NHL:ssä onnistunut.
Thomson debytoi NHL:ssä kaudella 2021-22 pelaten 16 ottelua. Seuraavalla kaudella Thomson pääsi tositoimiin Senatorsin paidassa vain kahdessa ottelussa.
Tällä kaudella Thomson on saanut peliaikaa vain AHL:n puolella. Hänen tehopisteensä ovat 40 ottelusta 4+7=11.
Ennen Pohjois-Amerikan vuosiaan Thomson pelasi Ilveksessä. Hän voitti Suomen nuorten maajoukkueessa 2018 alle 18-vuotiaiden MM-kultaa ja oli nuorten MM-kisoissa 2020 kapteenin roolissa Suomen sijoittuessa neljänneksi.
Lue myös:Jussi Jokisen riemukas muisto – nöyryytti Venäjää Putinin edessä































