
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue hävisi MM-kisojen välieräottelussa Uticassa emäntämaa Yhdysvalloille maalein 0-5.
Lukemat kertoivat osaltaan tasoeroista. Samoin laukaukset, jotka Yhdysvallat voitti 55-15. Sanni Ahola teki Suomen maalilla kiekkosateessa parhaansa ja selvisi olosuhteisiin nähden kunnialla.
Suomella oli toisessa erässä muutama erinomainen maalipaikka. Niistä Petra Nieminen ja Michelle Karvinen eivät saaneet kuitenkaan sisään. Jos olisivat saaneet, olisi pelin luonne voinut muuttua, kun Yhdysvallat oli tehnyt vasta pari maalia.
Suomi pelaa sunnuntaina pronssiottelussa kello 20 alkaen. Tavoitteena Naisleijonilla on voittaa ensimmäinen arvokisamitali sitten Pekingin 2022 olympiapronssin.
Yhdysvallat puolustaa finaalissa maailmanmestaruutta.
Kuva: Heikki Löfman / Leijonat.fi
Lue myös:Maikkarin valinnat kummastuttavat – miksi Mika Saukkosen annetaan edelleen selostaa?