Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue päätti Uticassa pelattavien MM-kisojen alkulohkopelinsä maanantaina voittamalla Sveitsin maalein 5-2. Naisleijonien puolivälierävastustaja ratkeaa tiistaina pelattavan Tshekki-Sveitsi -ottelun jälkeen. Puolivälierät pelataan torstaina.

Päävalmentaja Juuso Toivola näki Sveitsi-ottelussa paljon hyvää, mutta päätöserä jätti pohdittavaa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Alkusarja oli hyvä päättää voittoon. Peli oli valtaosin hyvää, mikä jätti hyvän jäljen. Kolmannen erän muutamat taktiset kömmähdykset meidän on käytettävä hyödyksi puolivälieräpeliä ajatellen. Ei tietenkään ole hyvä, että annamme läpiajoja, mutta saimme siitäkin erästä työkaluja jatkoon, Toivola miettii Leijonien verkkosivuilla.

Suomen saldo alkulohkossa oli yksi voitto ja kolme tappiota. Ne tulivat Tshekille, Kanadalle ja Yhdysvalloille.

Yhdysvallat ja Kanada päättivät runkosarjan trilleritunnelmissa. Lohkovoiton 4 017 katsojan edessä napannut Yhdysvallat kukisti Kanadan jatkoajalla 1-0 Kirsten Simmsin viimeistelemällä maalilla.

Toivola näkee Suomen pelaamisen kehittyneen alkulohkon aikana.

– Kisojen avauspeli Tshekkiä vastaan jäi piippuun – siitä jäi hampaankoloon. Kanada- ja USA-pelit olivat meiltä selkeästi parempia pelejä – laadukkaita otteluja. Ikävä kyllä niistä tuli tappiot. Sveitsi-peli oli ikään kuin pakkovoitto, vaikka tuloksella ei vielä ollut sijoituksellista vaikutusta. Sanotaan niin, että tämä oli positiivinen pakkovoitto, mistä joukkue on iloinen.

– Tämä on pitkä prosessi, ja olemme aikataulussa. Nyt analysoimme muutamat kohdat pelistä, hiomme ne torstaihin ja katsomme, millä kokoonpanolla jatkamme, Toivola toteaa.

Naisleijonien puolivälierävastustaja ratkeaa siis Tshekin ja Sveitsin kohtaamisen jälkeen. Jos ennakkosuosikki Tshekki voittaa ottelun, niin Suomi kohtaa puolivälierissä Sveitsin.

Kuva: Heikki Löfman/Leijonat.fi

Lue myös:Naisleijonille viimein voitto MM-kisoissa

LUE MYÖS: Näkökulma: Linda Sällström kuuluu vaihtopenkille (FutisUutiset.fi)