
Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Juuso Toivola oli syystäkin huojentunut mies, kun Naisleijonat oli korjannut himmeimmän MM-mitalin talteen trillerimäisestä pronssipelistä. Naisleijonat kaatoi Tshekin 3-2 voittolaukauskisan päätteeksi.
Naisleijonien varsinaisen peliajan maaleista vastasivat Michelle Karvinen ja Suomen parhaana pelaajana ottelussa palkittu Viivi Vainikka. Voittolaukauskisassa suomalaisista onnistuivat Karvinen ja Petra Nieminen Sanni Aholan oltua erinomainen Suomen maalilla.
– Tuntuu todella hyvältä, kun palasimme mitalikantaan. Tuntuu hyvältä pelaajien ja koko staffin puolesta sekä totta kai myös henkilökohtaisesti. Oli trilleripeli, mikä kääntyi onneksi meille.
– Teimme hyviä asioita tällä kaudella – viimeisenä täällä MM-kisoissa. Pelaajat sitoutuivat hyvin. Joukkue oli päättänyt, että mitali otetaan. Ja varmasti valmennuksellakin oli jokin rooli siinä, miten joukkue pronssipeliin syttyi. Olen todella ylpeä, että saan valmentaa tätä joukkuetta, Toivola jatkaa Leijonien verkkosivuilla.
Suomi nousi Yhdysvaltain Uticassa pelatuissa MM-kisoissa mitalijoukkueeksi turnauksen alun vaikeuksien jälkeen. Naisleijonat hävisi turnauksen kolme ensimmäistä peliään, mikä ei ryhmää lannistanut.
– Alku oli vaikeampi kuin mitä ennakoimme. Saimme kuitenkin matkan varrella hiottua kuviot ja joukkueen hyvään kuntoon. Hienoja pelaajia, hienoja ihmisiä – tuntuu hyvälle, Toivola hehkuttaa.
Kuva: Heikki Löfman/Leijonat.fi
Lue myös:Kanada takoi MM-kultaa huikeassa trillerissä