Viime keväänä Tampereella pelattu jääkiekon MM-turnaus oli Suomelta iso pettymys. Kanada tiputti Leijonat mitalipeleistä puolivälieräottelussa.

Leijonien hyökkäyspeli tökki useammassa ottelussa. Puolivälieräottelussa maalipaikkoja luotiin riittävästi, jotta Kanada olisi voitu kaataa, mutta kiekkoa ei saatu maaliin.

– Kanada oltaisiin täysin hyvin voittaa. Ei me siinä pelissä missään mielessä huonompia oltu muuten kuin tehokkuudessa, mikä tietenkin ratkaisee yksittäiset pelit, kommentoi Jukka Jalonen.

Jalosen mielestä Suomen hyökkäyspeli koheni turnauksen edetessä.

– Meillä oli vaikeuksia turnauksen alkuvaiheessa. Saatiin jossain vaiheessa peliä aika hyvin kuosiin runkosarjan loppuun mennessä. Tanskaa vastaan viimeinen peli, voitettiin 7-0, oli aika hyvä peli.

Leijonat oli edellisen kerran jäänyt arvokisoissa mitalipelien ulkopuolelle MM-kisoissa 2018. Sen jälkeen Suomi oli ollut joka kerta finaalissa ennen viime kevättä.

Jalonen korostaa, että suorituksen tason olisi tälläkin kerralla pitänyt riittää finaalipaikkaan.

– Se suoritus, joka me tehtiin siellä, eronnut meidän voittoturnausten suorituksista ihan hirveästi. Monissa asioissa oltiin parempiakin, mutta se ei välttämättä tulostauluun näy.

Jalonen painottaa sitäkin, että kilpailu on todella kovaa. Kanadan kaikki pelaajat tulivat MM-kisoihin NHL:stä.

– Kaikki senkin ymmärtää, että voittaminen jääkiekon MM-kisoissa on aika haastavaa. Se on pienistä asioista kiinni. Viime vuonna me hävittiin tulevalle voittajalle puolivälierissä.

Jalosen viimeisin pesti Leijonissa alkoi kesällä 2018. Hän muistuttaa, että Suomi on hänen komennossaan voittanut ison määrän pudotuspelejä.

– Me ollaan kuitenkin oltu viime aikoina hyviä niissä kovissa peleissä. Muistaakseni ollaan hävitty 13 vain kaksi. Se on aika kova saldo. Pyritään kasvattamaan sitä vielä ensi keväänä.

Teksti: Otto Palojärvi, kuva: Jääkiekkoliitto

Lue myös:Ilja Kovaltshuk teki paluun – Teemu Pulkkisella nöyryyttävä jouluaatto

LUE MYÖS: Ella Mikkola sai yllätysvieraita myöhään illalla – yksi esine jäi muistoksi (UrheiluAreena.fi)