Jääkiekon Mestiksessä pelaavan RoKin hyökkääjälle Anton Sikorskille on määrätty viiden ottelun pelikielto. Pelikielto on perua 29. joulukuuta pelatusta ottelusta Hermestä vastaan.
Sikorskille tuomittiin ottelussa iso rangaistus ja pelirangaistus sääntöjenvastaisesta taklauksesta päähän.
– Saadun selvityksen perusteella tilanteessa Hermeksen pelaaja saa kiekon oman puolustuspään kulmauksessa pelaten kiekon saman tien ylöspäin. Välittömästi pelaajan luovuttua kiekosta taklaa RoKin Anton Sikorski tätä painavalla taklauksella. Taklaus suoritetaan hyväksyttävästä suunnasta ja se kohdistuu taklattavissa olevaan pelaajaan. Saadun selvityksen perusteella on kuitenkin selvää, että taklaus osuu suoraan vastustajan päähän, Mestiksen kurinpito toteaa tiedotteessaan.
– Kuripito katsoo teon vaarantaneen vastustajaa siinä määrin piittaamattomasti, että siitä tulee määrätä lisäseuraamus. Kurinpitoryhmä on ottanut asian seuraamusharkinnassa korottavana tekijänä huomioon, että taklaava pelaaja käytännössä hyppää taklaustilanteessa, mikä osaltaan vaikuttaa taklauksen osumiseen nimenomaisesti pään seudulle ja edelleen pään iskeytymiseen päätypleksiä vasten. Taklauksen voima ja edellä todettu hyppyliike huomioiden tilannetta voidaan pitää varsin vaarallisena.
Mestiksen kurinpitolinjausten mukaan asian seuraamusharkinnassa tulee niin ikään ottaa huomioon pelaajan kurinpitohistoria. Kurinpitoryhmä on tässä tapauksessa ottanut huomioon, Sikorskille on kaudella 2022-23 määrätty lisärangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta (12.3.2023). Tämä korottaa nyt määrättävää seuraamusta yhdellä ottelulla.
Lähde: Mestis
Lue myös:Sebastian Aho liekehtii hurjaa jälkeä – joukkuekaverin kommentti kertoo kaiken

































