KooKoo tiedottaaverkkosivuillaanvahvistavansa rivejään ruotsalaispuolustaja Gustav Bourammanilla, 27. Bouramman siirtyy KooKoo-paitaan itävaltalaisesta Graz 99ersista loppukauden ajaksi.

Oikealta laukova Bouramman on pelannut kaksi edellistä kautta ylikansallista ICEHL-sarjaa Graz 99ersin paidassa. Kuluvalla kaudella puolustaja on tehnyt 33 ottelussa 3+21 tehopistettä ja teholukema on +10. Ruotsalainen oli ennen siirtoaan myös joukkueensa paras pistemies.

– Bouramman on sulavasti liikkuva ja hyvin peliä lukeva puolustaja, jonka vahvuus on kiekollisessa pelissä. Pakistomme terveystilanne pakotti meidät reagoimaan. Hienoa, että saimme Gustavin vielä tässä vaiheessa mukaan kauden huipennukseen, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi seuran sivuilla.

Aiemmin urallaan Bouramman on pelannut muun muassa viisi kautta Pohjois-Amerikassa (OHL, ECHL, AHL) ja kotimaansa Allsvenskanissa. Minnesota Wild varasi puolustajan kesän 2015 NHL-varaustilaisuudessa.

Bourammanilla on myös Suomen kansalaisuus suomalaisen äitinsä kautta.

– Äitini on suomalainen, joten sain Suomen passin heti syntyessäni. Ruotsin passin sain vasta, kun olin 12-vuotias. Kun olin lapsi, niin kävimme Suomessa usein kesäisin ja isoisäni asuu edelleen Heinolassa. Mutta en valitettavasti puhu suomea, Bouramman naurahtaa.

KooKoon puolustajista Eero Teräväinen ja Seth Barton ovat loukkaantuneina sivussa arviolta kuukauden päivät.

Lue myös: Jääkiekkoilija Susanna Tapani joutui osaksi historiallista pelaajakauppaa

Lue myös: Poliisi kertoi traagisesti kuolleen jääkiekkoilijan tapauksesta

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomalaiset rynnivät kohti Stanley Cupin voittoa – Leijonat odottavat turhaan (Siniviiva.fi)