Turun Palloseura teki tiistaina päättyneellä jääkiekon SM-liigakaudella kovan sensaation, kun se venyi aina finaaleihin asti.
TPS:ltä ei paljoa odotettu ennen kauden alkua, mutta jo runkosarjassa TPS näytti, että se kannattaa ottaa vakavasti.
TPS oli nuori ja melko kokematon joukkue. Valtaosa sen pelaajista saavutti nyt uransa ensimmäisen mitalinsa.
TPS:n kapteenin Juhani Jasun tilanne on erilainen. Hänelle tiistaina saatu mitali oli jo uran seitsemäs. Jasulla oli entuudestaan jo kaksi Suomen mestaruutta, yksi hopea ja kolme pronssia. Myös Petteri Wirtasella oli jo entuudestaan mitaleita. Hänellä on nyt kaksi Suomen mestaruutta ja yksi hopea. Myös maalivahti Karri Rämö on voittanut urallaan aiemmin SM-kultaa.
TPS:n hopeajoukkue 2021:
Maalivahdit
1 Andrei Karejev, 1. hopea
31 Karri Rämö, 1 kulta, 1. hopea
35 Emil Vuorio, 1. hopea
Puolustajat
4 Aleksi Anttalainen, 1. hopea
5 Eemil Viro, 1. hopea
6 Ruben Rafkin, 1. hopea
7 Johan Ivarsson, 1. hopea
33 Oliver Bohm, 1. hopea
47 Ville Lajunen, 3. hopea
55 Alen Bibic, 1. hopea
94 Henrik Larsson, 1. hopea
Hyökkääjät
13 Petteri Wirtanen, 2 kultaa, 1. hopea
26 Lauri Korpikoski, 1. hopea
27 Mikael Pyyhtiä, 1. hopea
34 Ruslan Ishakov, 1. hopea
41 Aarne Intonen, 1. hopea
46 Juuso Pärssinen, 1. hopea
48 Lauri Pajuniemi, 1. hopea
50 Samuli Vainionpää, 1. hopea
51 Markus Nurmi, 1. hopea
56 Hannu Kuru, 1. hopea
60 Eetu Liukas, 1. hopea
61 Juhani Jasu, 2 kultaa, 2. hopea, 3 pronssia
62 Josh Kestner, 1. hopea
63 Joel Janatuinen, 1. hopea
77 Topias Haapanen, 1. hopea
90 Timur Ibragimov, 1. hopea
Valmennus, huolto ja johto
Valmentajat
Raimo Helminen
Kimmo Rintanen
Sami Salo
Ari Moisanen
Risto Rosendahl
Janne Hietaniemi
Huoltajat
Matti Aarnio
Aki Berg
Tero Hyökki
Ville Vahalahti
Hieroja
Ville Vahtera
Osteopaatti
Anton Vidgren
Fysioterapeutti
Jonne Malmikare
Lääkärit
Niklas Lindblad
Panu Uusalo
Urheilujohtaja
Rauli Urama
Toimitusjohtaja
Santtu Jokinen
Puheenjohtaja
Kai Koskinen





























