
Tshekin jääkiekkolegenda Jaromir Jagr oli mukana pelaamassa, kun Tshekki edellisen kerran 2010 oli mukana MM-finaalissa. Silloin Jagr auttoi tshekit maailmanmestaruuteen.
Jagr, 52, jatkaa yhä peliuraansa, mutta maajoukkuepelit hän lopetti 2015. Prahan kisoja hän seuraa katsomossa.
Tshekki voitti välieräottelussa lauantaina Ruotsin 7-3. Jagr myönsi, ettei odottanut näkevänsä sellaista maalimäärää.
– Oli yllättävä peli. Paljon maaleja. Faneille on hyvä nähdä paljon maaleja. Sellaisessa pelissä tarvitaan myös onnea ja Tshekki sai ison voiton. Varsinkin, kun vastassa oli Ruotsin kaltainen kova joukkue, jossa paljon pelaajia NHL:stä, hän sanoi.
Jagr korostaa, että kun kerrasta poikki -systeemillä pelataan, on kaikki pienestä kiinni.
– Olympialaisissa ja MM-kisoissa on sama juttu. Voit pelata turnauksen erinomaisesti ja sitten häviät yhden pelin. Olen ollut samassa tilanteessa. Tiedän, miten kovaa se on. Loppujen lopuksi peli on reilua.
Olympiakullan ja kaksi MM-kultaa Tshekin joukkueessa voittanut Jagr ei aio viestitellä Tshekin pelaajille vinkkejä ennen finaalia.
– Ei minun tarvitse neuvoa heitä. He tietävät kyllä, mistä taistelevat ja mitä voivat saavuttaa. Ei siihen viestiäni tarvita.
Prahassa on päällä melkoinen kisahuuma. Jagr korostaa sen olevan jääkiekon ohella erinomainen asia koko yhteiskunnalle.
– Onhan tämä suuri kunnia Tshekin jääkiekolle. Kaikki näkevät, miten paljon kansa täällä Tshekin pelaajia rakastavat. Tämä yhdistää kansaa.
Teksti: Otto Palojärvi, Praha
Lue myös:Kiusallinen kysymys Putinin hännystelijästä Rene Faselista – näin jääkiekkopomo vastasi