
Maalivahti Waltteri Ignatjew on tehnyt NHL-sopimuksen, kertoo Ilta-Sanomat.
Ilta-Sanomat kirjoittaa,että Calgary Flames on kiinnittänyt maalivahdin. Hän pelasi vielä viime kaudella Hockey Allsvenskanissa Mora IK:n riveissä.
24-vuotias maalivahti oli vahvassa vedossa, kun Mora eteni sarjan välieriin saakka. Calgary oli ainakin vaikuttunut ja päätti kiinnittää veskarin.
Ignatjew oli aiemmin ajautumassa melkoiseksi kiekkokiertolaiseksi Suomessa. Hän teki kuitenkin kaudella 2022–2023 läpimurtonsa Mestiksen Kiekko-Espoossa.
Ignatjew torjui Kiekko-Espoolle Mestiksen mestaruuden. Hänet valittiin sarjan tähdistöön, ja hänellä oli runkosarjan paras torjuntaprosentti (92,7).
Lue myös:Kohuhyökkääjä debytoi NHL:ssä – teki sopimuksen surkimuksen kanssa