
Sveitsin NL:ssä pelaava EHC Biel on joutunut kinkkiseen tilanteeseen, kun sen päävalmentajaAntti Törmänenkamppailee taas syöpäsairauden parissa. Täten joukkue joutui päävalmentajamarkkinoille ja nyt se on löytänyt Ilta-Sanomien tietojen mukaan korvaajan.
Antti Törmänensiirtyi Sveitsin NL:ssä pelaavan EHC Bielin päävalmentajaksi alunperin joulukuussa 2017, kun hän korvasi kanadalaisenMike McNamaran. Tämän jälkeen hän on päävalmentanut Bieliä nyt jo seitsemän kauden ajan.
Törmänen on kuitenkin kamppaillut jo kohta kolmen vuoden ajan syövän kanssa ja hänet on jouduttu korvaamaan väliaikaisesti jo kahteen kertaan, ensinLars Leuenbergerilläja myöhemminOliver Davidilla.
Kolmannen kerran Törmänen joutui jäämään sairauslomalle viime toukokuussa. Viime kausi sujui Bielissä huikeasti, kun joukkue taipui vasta finaaleissa Geneve-Servettelle otteluvoitoin 4-3.
Huhut ovat vieneet monia eri valmentajia Törmäsen sairauslomanpaikkaajaksi. Nyt Ilta-Sanomien tietojen mukaan paikan olisi kuitenkin saamassa toinen suomalainen,Petri Matikainen.
Matikainen on valmentanut viimeiset viisi kautta itävaltalaista EC Klagenfurtia EBEL- ja ICEHL-sarjoissa. Matikaisella on takanaan jo pitkä ja menestyksekäs ura, joka on sisältänyt apu- ja päävalmentajapestejä niin U20 SM-liigassa, Liigassa, KHL:ssä, EBEL:ssä kuin ICEHL:ssäkin.
Lisäksi hän on toiminut Suomen maajoukkueen apuvalmentajana kahdella kaudella ja Suomen U20-maajoukkueen apuvalmentajana kolmella kaudella.
Lue myös:HS: Onko Helsingin epäonninen areenahanke nytkähtämässä eteenpäin?