Kroatia ja Italia kohtaavat tänään maanantaina jalkapallon EM-kisojen lohkovaiheen päätösottelussa.
Kaikki paineet ovat Kroatialle, joka tarvitsee ehdottomasti voiton päästäkseen jatkoon.
Kroatia on toistaiseksi kerännyt vain yhden pisteen. Vain voitto kelpaa sille Italiaa vastaan, eikä sekään vielä välttämättä riitä.
Kroatia on perinteisesti pärjännyt MM-kisoissa jopa yli odotusten, mutta EM-kisoissa sillä on ollut vaikeampaa.
Kroatian tulosta päätöskierrokselta on hyvin vaikea ennustaa. Ainakaan tilastojen perusteella.
Kroatia on hävinnyt lohkovaiheen viimeisen ottelun Portugalille 1996, Englannille 2004 ja Espanjalle 2012, mutta toisaalta maa on myös voittanut lohkovaiheen viimeisen ottelun Puolaa vastaan 2008, Espanjaa vastaan 2016 sekä Skotlantia vastaan 2021.
Lue myös: Saksalle oli käydä nolosti – valmentaja puolusti ratkaisujaan

































