
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat paransi peliään viime viikolla Kansojen liigassa. Silti tuloksena oli kaksi tappiota.
Irlannille Suomi hävisi torstaina Helsingissä 1-2. Sunnuntaina Englanti voitti Suomen Helsingin Olympiastadionilla 3-1.
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva katsoi joukkueensa menneen eteenpäin. Irlantihan oli voitettavissa, mutta Englannin yksilötaito oli suomalaisille selkeästi liikaa, vaikka Suomi pelasi Englantia vastaan Kanervan mielestä paremmin Irlanti-otteluun verrattuna.
– Ei Irlanti-peli huono sinänsä ollut. Yksittäiset tilanteet olisivat voineet kääntää pelin kumpaan suuntaan tahansa, mutta se kääntyi Irlannille. Huomioiden tämän päivän vastustajan, niin tänään oli kyllä parempi suoritus.
Vertailukohtia Kanerva haki Suomen aiemmista peleistä Irlannin ja Englannin tasoisista vastustajista.
– Meillä on tapana verrata samantasoisia vastustajia aiemmilta vuosilta. Se kertoo aika paljon enemmän kuin lähdetään summaamaan kaikkia pelejä yhteen. Haluan nähdä jatkossa tietenkin voittavan joukkueen, hän sanoi.
Neljän ottelun jälkeen Suomen pistetili on Kansojen liigassa nollilla. Maaliero 2-10 kertoo osaltaan, ettei hyökkäys- eikä puolustuspeli ole ollut riittävällä tasolla.
– Kismittää tosi paljon. Se on vaan kuitenkin se tietynlainen laatuero sitten. Uskon, että kyllä se meillekin pomppii ja saadaan sitä palloa sinne pussiin. Huippu-urheilussa on pienet ne marginaalit. Jatkossa ollaan vaan huolellisempia molemmissa päissä.
Teksti: Otto Palojärvi, Helsingin Olympiastadion. Kuva: Palloliitto
Lue myös:Joel Pohjanpalon penkitys puhuttaa – tässä perustelut