Saksa on saanut pelinsä toimimaan pitkän synkän jakson jälkeen, mutta jalkapallon EM-kisojen kisaisäntä on silti hyvin omituisessa tilanteessa.

Saksa on epäonnistunut jo kolmissa arvokisoissa putkeen ja nyt jalkapallon suurmaa hakee kotikisoistaan uutta nostetta.

Saksa voitti kesällä 2014 maailmanmestaruuden, mutta MM-kulta ei tuonut mukanaan pelkkiä hyviä asioita.

Saksan jalkapalloliitto DFB heittäytyi tämän jälkeen ahneeksi ja yritti muuttaa mestaruuden euroiksi. Saksalaiset ovat intohimoista jalkapallokansaa, mutta mestaruus kääntyi itseasiassa maajoukkuetta vastaan.

DFB etäännytti maajoukkueen kansasta. Maajoukkue on ollut vuosien varrella saksalaisille hyvin rakas, mutta viime vuosina on ollut havaittavissa, että kannattajia ei enää maajoukkue niin paljoa kiinnosta.

Tämä on näkynyt konkreettisesti Saksan peleissä, missä tunnelma on jäänyt ajoittain hyvin vaisuksi.

Saksan edellisiä arvokisoja vuonna 2006 kutsuttiin ”kesäsaduksi”. Nimi tuli siitä, että koko Saksa yhdistyi yhtenä rintamanaDie Mannschaftintaakse. Saksalaiset uskalsivat taas olla saksalaisia, mutta nyt alkavien EM-kisojen alla tunnelma on ollut vaisu.

Yksi asia voi kuitenkin kääntää kelkan. Jos Saksa menestyy omissa EM-kisoissaan, tulee varmasti koko Saksa joukkueen taakse. Siihen olisi nyt mainio mahdollisuus, sillä Saksa on saanut pelinsä toimimaan. Kevään maaotteluissa se kaatoi hyvällä pelillä sekä Ranskan että Hollannin.

Lue myös: Näitä pelaajia kannattaa seurata jalkapallon EM-kisoissa – kohta kaikki tuntevat heidät

LUE MYÖS: Näkökulma: Kuka muistaa vielä? – valmentaja Raimo Helmistä haukuttiin rajusti (KiekkoUutiset.fi)